Mieheni ostaa vesi- ja hunajameloneja useamman kerran viikossa. Lisäksi hänen vanhempansa ostavat niitä meille... Rypäleitä meillä kasvaa itellä ja niitä lähettelevät meille kaikki sukulaiset ja tuttavatkin joilla niitä on. Lisäksi mieheni vanhemmat tuovat meille saamiaan / ostamiaan rypäleitä. Kaikki kaksi jääkaappiamme ovat jo täynnänsä melojena enkä oikein tiedä mihin koloon tunkisin ne rypäleetkin sinne! Muista jääkaappia tarvitsevista ruuista puhumattakaan...

Kyläjuhlissa on tarjolla kreikkalaista ruokaa ja musiikkia. Melkiistä oikke ulukomailta, elikkäs Kreikasta, tulloo niihin yleensä laulamaan päätähti. Tapana on että tietty oman kylän juhliin mennään, mutta sen lisäksi myös tuttavienkin kyläjuhliin pitää / saa mennä. Eilen oltiin ekoissa, ystäviemme kylän juhlissa. Ja tänään ois meitin oman kylän pippalot. Jo aamusta kuulu tosta koululta mökää kun testailivat melutoosiaan. Mökä yltyy iltaa kohden ja jatkuu koko yön. Ja kaposet kylätiemme ovat täynnänsä autoja. Rukoilen tänäkin vuonna kissojemme puolesta, lukitten ne sisälle jos vaan pystyn. Ja saas nähä kuinka monta nahkamunaa löydän kanalastamme huomenna...

Remonttiimme tämä jaarittelu liittyy sillä tavalla että ei täsä oike kerkii remonttia tekemään kun pitää juhlia vaan! :-))) Eilenä kyllä saatiin jotain aikaan. Rakennusmestarimme kytki muutama viikko sitten vesiputket tiskialtaaseeni ja astianpesukoneeseen - ja totta helkkarissa ne kytkennät vuoti! Ja oli yhistelly niin monia erilaisia putkia ettei kaappiin enää saanut mahtumaan sinne kuuluvaa hyllyä - hyvä kun sain muovisaavin sinne tungettua jotta siihen saan vuotavan veden kerättyä. Mieheni aloitti korjauksen eilen, ja toki siinä keittiö sotkeentui oikein tehokkaasti. Mutta sai sen lopulta tuntien ähellyksen jälkeen kuntoon. Ja samalla opin loputkin kreikankieliset kirosanat - varsinainen kielikylpy! :-))) Kehusinkin miestäni sanomalla: "No niin, kattos ny, ei me mitään remonttiäijää tarvita, sä osasit tehä tonki putkihomman paljon paremmin ku se meijän ns. ammattilainen!" Siitä innostuneena alkoi mieheni kasaamaan ja asentamaan tiskialtaan ylle astiakaappeja. Ostettiin Ikeasta sellaset kaapit mistä löytyy sellanen suomalainen astiankuivauskaappi-systeemi, elikkäs ne ritilät. Nää Ikean on vähän sinnepäin, muttei kuiteskaan ihan yhtä hyvät ku perussuomalainen versio - mutta on ne paremmat ku jos ois ihan ilman ritilöitä niinku ennen - ja aina täällä. Hieno homma, mutta se kasaaminen, mittaaminen ja asennus... Huh-huh. Loin uuden viisaan sananlaskun eilen: "Jos haluat avioeron, käy Ikeassa ostoksilla ja kasaa ne kotona aviopuolisosi kanssa"! Kyllä raikas taas meijän kotona eilen, volyymini tais olla samaa luokkaa tän iltasten kyläjuhlien melun kanssa!  :-))) Kamalaa kun pitää aina välillä ;-) korottaa ääntä, mutta kun ei tunnu muuten menevän perille. Ja kyseessä oli vielä KEITTIÖ, paikka jossa työskentelen joka päivä ja näillä varusteilla tod. näk. monen monta vuotta. Täytyyhän sen sillon olla toimiva ja juuri minulle mitoitettu! Saatiin ne kaapit paikoilleen, mutta ovet ovat vielä asentamatta.

Tänään tuskin teemme mitään remppahommia, onhan tänään pyhitetty lepopäivä ;-) Mieheni herätteli jo aikasin, mutta jäin nukkumaan vaikka kristallipalloni hälyyttikin appivanhempieni vierailusta. Heräsinkin sitten puoli 10 ja näin avoimesta makkarimme ikkunasta appiukkoni. Könysin ylös, vaatteet päälle ja kahvikuppi kourassa laahustin pihalle. Toki otin kahvihörpyn ENNEN kuin astuin ulos, ihan vaan jotta varmuudella saisin toivotettua hyvät huomenet hymyillen ;-)

No niin, eläintarha kutsuu, joten jaaritukseni jatkuvat toisella kertaa!

Olen jo ehtinyt lataamaan ja lähettelemään ottamiani valokuvia reissustani, vierailemaan ystäväni luona naapurissa ja surffaamaan netissä. On ihanaa olla kotona nyt kun minulla on taas ”kaikki langat käsissäni”.

Mieheni EI pysty pyörittämään kodin arkea tämän elikkolauman kanssa ja töissä vielä käyden. Lisäksi täällä oli ollut tuhottoman kuuma poissa ollessani. Syitä kotimme kamalaan kuntoon oli monia, ja niistä pienin ei varmastikaan ole mieheni kyvyttömyys olla järjestelmällinen... Niin tai näin, sen pituinen se.

Koska minulla on taas langat käsissä niin saanen puristettua aikaa remontointiinkin. Monta kohtaa vielä odottaa viimeistelyä ja käytävämmekin kaipaa vielä maalausta. Loput hommat saanemme hoidettua ihan itse. Ihanaa kun ei ole niitä saakelin remonttimiehiä enää meillä. Tosin raksamestari uskaltautui käymään kylässä eilen. Loisti ku Naantalin aurinko ja kysyi josko ollaan ok. Vastasin että mie oon ja kysyin josko hänkin on. Hän sitten tarkensi kysyen josko ME, minä ja hän, ollaan nyt ok. Vastasin nauramalla hymähtäen!  ;-) Hän nosti asemansa sekä remontissamme että kaikenkaikkisessa kanssakäymisessämme ihan liian ylös ja olen aloittanut hänen alas pudottamisensa – joka ei lopu ennen kuin hän on tukevasti jaloillaan maassa ;-) Tekee minulle näköjään hyvää käydä välillä omassa kotimaassani ja löytää oma itseni, arvoni ja asemani uudestaan. Täällä ulkomailla asuessa kun helposti saattaa ikään kuin hukata itsensä.

Kaikki sujui hyvin lentokentälle asti, mutta siitä se alamäki sitten alkoi. Soitin miehelleni kysyäkseni josko otan bussin vaiko kerkiikö hän nopeammin hakemaan minut. Hän kehotti minua etsimään bussin, joka löytyy ”Sieltä jostain vasemmalta kun menet kentältä ulos”. V… !!! mikä kuumuus!!! Pitkästä aikaa kreikkaa puhuen sain selville mistä löytyy bussi oikeaan kaupunkiin. Luojan kiitos siinä autssa oli ilmastointi ja sain elvytettyä kentältä ostamani suklaat takaisin siedettävään kuntoon. Seuraavassa kaupungissa minun piti vaihtaa bussia ja haahuilin asemalla painavan laukkuni ja monien nyssyköideni kanssa. Eteeni hiipi pieni vanha linja-auto jonka kuskin suunliikkeistä luin oikean kaupungin nimen ja hän osoitti minua kysyvästi sormellaan. Menin autoon ja hän herrasmiehenä nosti painavan laukkuni autoon. Kanssamatkustajana minulla oli vain yksi henkilö, outo kreikkalainen mies. Mutta hyvin sujui meillä kolmella juttu koko matkan ja onnellisesti sain keskusteluaiheen siirrettyä kanoihin! :-))) Ja kuten täällä aina, pienen pieni on maailma ja kuskille selvisi että hän tuntee mieheni.

Vihdoin saavuimme päätepysäkille – eikä miestäni näkynyt missään! Soitin hänelle taas, jo viidennen kerran laskeutumiseni jälkeen. Sytytin tupakan ja toisenkin ja kuuntelin kuinka hän lupasi olla paikalla 3 minuutissa. Aurinko porotti, oudot bussikuskit tuijottivat oudosti, suklaat kassissani alkoivat taas sulamaan ja miehen sukuelin alkoi kasvamaan otsaani.

Mieheni ei saanut yhen yhtä pistettä minulta, olin suorastaan raivoissani. Ensinnäkin hän tuli myöhässä, vaikka olin moneen kertaan tiedottanut missä olen milloinkin. Toiseksi; olin pyytänyt häntä tulemaan hakemaan minua sillä autolla jossa on ilmastointi, koska Kyproksen kuumuus on minulle liikaa 2 viikon Suomi-reissun jälkeen – suklaista puhumattakaan. Ja ei, hän tuli hakemaan minua sillä ikivanhalla, likasella, ilmastoimattomalla ja jousettomalla jeepillä, jonka ikkunat on pakko pitää auki kuumuuden takia, jonka takia taas tukkani heiluu ilmavirran takia niin etten voi polttaa tupakkaa polttamatta samalla hiuksianikin! Not to mention sitä että hän ei tullut hakemaan minua kentältä asti…

Uusi elin otsassani oli kasvanut 5 cm ennen kotiinpaluuta, ja kotiimme astuessani se humahti 10 cm:iin! Koko koti hiekkaa ja pölyä täys, olkkarin pöydät täynnä tavaraa kuin rahtilaivat, jopa huonekalut sikinsokin! Talo täys jättimäisiä porakoneita, tyhjiä pähvilaatikoita, tikkaita…!!! Olin pyytänyt häntä edes imuroimaan lattiat ennen kuin tuun. Olin sanonut että ”Ymmärräthän sinä sen että jos talo on likainen kun tuun niin en VOI tehä muuta ku alkaa siivoomaan. Haluaisin tulla puhtaaseen kotiin, jotta voimme mennä heti kokeilemaan yhdessä sitä uutta poreallastamme ekaa kertaa (vink-vink)”.

Matkalaukkuni jäi ovensuuhun kun tein kierroksen kotona ja sitten suuntasin kanalaan… Uusi otsaelimeni kasvoi huimasti lisää! Ei vettä, ei ruokaa. Munat kerätty herra-ties-koska, 1 kuollut kana, 2 kuollutta kyyhkyä, 1 kalkkuna jalastaan jumissa… Irrotin kalkkunan, puhdistin hänen vaurioituneen jalkansa ja suihkutin antiseptista. Kannoin raadot ulos. Laitoin raikasta vettä pesemiini juomalaitteisiin. Kyyhkyille laitoin myös vettä. Lopulta istuin ulos hämärän saapuessa ja join kaljaa. Edelleen niissä uusissa farkuissa jotka olin Suomessa pukenut päälleni ja joissa nyt oli kanankakkaa. V…tus oli huippuluokkaa ja siihen ei auta kuin ystäväni Carlsberg ;-)

Löysin paikkani koneessa ja siinä istui kreikkalainen nainen. Hän oli valmiina siirtymään mutta sanoin että voin minä istua hänen paikallaan (käytäväpaikka) jos hän haluaa ikkunan viereen ennemmin. Lensimme Ateenaan ja minä vaihdoin konetta. Ihmeen hyvin löysin siellä oikean portin. Ja taas koneeseen ja etsimään paikkaani. Ja taas paikallani oli jo joku. Sama homma, ”Istu vaan siinä ikkunapaikalla, ei mua haittaa tää käytäväpaikka”. Vieruskaverini oli nuori, parikymppinen, ruotsalainen, rastatukkainen mies. Erilaisuudestamme huolimatta tulimme hyvin juttuun ja oli kivaa jakaa lievä lentopelko hänen kanssaan :-) Pelkäsimme tosissamme kun kone keikkui aikalailla oisko-ollut-Puolan-paikkeilla ja näimme ikkunasta salamoita. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja laskeuduimme Helsinki-Vantaalle 16.7. klo 04:40 aamulla.

Lähdin koneesta viimeisenä ulos ja hukkasin kanssamatkustajani totaalisesti. Sahasin kenttää ristiin rastiin ihmetellen että mistä löydän matkalaukkuni! Ihan selkeet opasteethan siellä on kuvineen ja suomenkielisinekin teksteineen, mutta niin oli pitkä matka että jouduin pysähtymään ja kysymään neuvoa. Lopulta löysin laukkuni ja lähdin etsimään paikkaa josta saan vuokra-autoni avaimet. Se sujuikin yllättävän helposti. Sain myös kartan jonka avulla löydän sen parkkihallin missä autoni odottaa. Morjens! Se olikin sitten mission impossible! Kävelin kilometritolkulla, karttaa tihraten ja arvaillen olenko edes menossa oikeaan suuntaan! Oisvat voineet laittaa mitatkin siihen karttaan, mainiten että kävele 2 km tuohon suuntaan ja 1 km tuohon!  :-(

Kun vihdoin löysin oikean parkkihallin, odotti autoni siellä oikein kunniapaikalla. Ihana sininen Toyota Aygo. Laitoin laukut autoon, kreikkalaista musaa soimaan (totta kai mulla oli CD mukana) ja istuin autoon tutustumaan vempaimiin. Sitten vedin syvään henkeä ja aloin katselemaan miten päästä parkkihallista ulos. ”Okei… Tuolla lukee ULOS. Ajan siis tuohon 5 metrin päähän ja otan oikean kaistan. Sen jälkeen onkin heti käännös vasempaan, elikkäs miten mun sit pitääkään ryhmittyä…? Niin, oikeelle kaiketi jotenki… Huh, huh. Nooooh, mennään hissun kissun, kyllä kai se siitä, ja eihän täällä nyt muitakaan autoja onneks näy”. Tällanen pähkintä siis jo parkkihallissa!!!  :-)))

Ajelin ulos kentältä hissun kissun, rauhoitellen itseäni ”On ihan ok ajaa tätä oikeeta kaistaa hiljaa, tämä ei ole ohituskaista kuten Kyproksella”. Selvisin kunnialla Kehä III:lle ja siunailin liikenteen vähyyttä. Lievä paniikki tuli kun minun piti valta käännynkö Kehältä Helsingin vaiko Tampereen suuntaan. Sanoin sitten ihan ääneen itselleni että ”Tampereelle päin pitää mennä, se on helkatin kaukana Nurmijärvestä, mutta suuntana se on oikea”. Koko matkan motarilla junnutin mennä ison rekan perässä, siinä oli mulle mukamas oiva syy ajaa hitaasti ;-) Nurmijärvelle päästyäni olikin jo tutut maisemat ja tiet ja löysin perille leikiten. Ja äiti olikin jo pihalla odottelemassa!  :-)  

Heräsin klo 8:30 – ilman herätystä, vaikka meninkin nukkumaan kaiketi noin klo 5. Vähän kummastuttaa nää mun jaksamiset ja nukkumisajat, kun oon tottunu 7 tunnin yöuniin. Ja lyhyet yöuneni eivät johdu masennuksesta, ei! :-))) Kuka voi olla masentunu ku just on saavuttanut jotain mitä on oottanu 10 vuotta?! Kuka voi olla masentunu ku on saanu kodin suht valmiiksi ja päässyt eroon iänikuisista työmiehistä?!

Paikkoja särkee vähän. Kävely on kankeeta ja kädet, varsinkin sormeni (se maalaustela!!!) ovat kuin puuta. Maalaaminen, kiipeäminen, kyykistely, kapuaminen, kantaminen jne. ovat jättäneet jälkensä kroppaani. Ja se kävely, iänikunen kävely! Kun ei oo ketään kuka ojentais maahan unohtuneen teippirullan mulle sinne maalaustelineen päälle, niin pakkohan se on kavuta taas alas ja kivuta ylös – vain huomatakseen että pensselikin unohtui!

Tuntuu että olisin laihtunut. Pari viimestä päivää tein hulluna hommia ja UNOHDIN syödä muuta ku leivänkannikan / pvä. Ihan ku ois jalatkin kiinteytyny. Mutta kyllä sieltä peilistä vielä ihan samanlainen möhköfantti tuijottaa, joten lienee taas mun kuvitelmaa vaan.

Ja kävely jatkuu; kirjoitan tätä uudistuneessa kodissamme, aamukahviani juoden. Mutta kahvinkeitin on yhä yksiössämme, joten ravaan hakemaan kahvia sinne tämän tästä. Keittiötä en saanut eilen valmiiksi, joten yritän tänään. Vanhassa blogikirjoituksessani täällä keitin kahvia viimeisenä aamuna ennen remonttimme alkua ja mietin surullisena että se on vika kerta pitkään aikaan kun keitän aamukahvini kotimme keittiössä. Huomenna toivon keittäväni aamukahvini ekaa kertaa uudenlaisen kotimme keittiössä :-)

Vilkaisin kilpikonnatarhaamme taas tuossa kahvia hakiessani. Hyvin ovat näköjään uudet tulokkaat kotiutuneet! Uros puksuttelee  ;-) koko ajan, ja vieläpä suu auki, kieli ulkona ja inisten!  :-))) Tuolla kilpparilla ei tuu olemaan vaikeuksia saattaa raskaaksi kaikki 3 naarastaan!  :-)))

Hain viereisen kylän varastosta tavaroitamme. Selvisin kahella hakureissulla, koska jätin sinne osan tavaroistamme, ne tarpeettomat, joista aina olenkin halunnut päästä eroon  ;-)

Maalasin kahteen kertaan olkkarin seinät, mutta nyt ihan vaan telalla, ja ylempää jatkovarrella, joten homma sujui tukevasti lattialla seisten, eikä enää hirviötelineellä keikkuen.

Sain järkättyä kaikki vaatteet ym. kaappeihin. Ja sain kokonaan siivottua sen huoneen missä meijän vaatekaapit on.

Sain myös siivottua ja järjestettyä toisen makkarimme, joka on ns. toimistoni. Hienosti sain siirrettyä yksin ja putsattua valtavat kirjahyllymme. Toimistopöytänikin löysi paikkansa, mutta en sinne vielä läppäriäni siirtäny kun ei puhelinlinja oo kytketty sinne.

Imuroin sohvat ja siirsin ne puhdistamaani olkkariin. Pienen kirjahyllymme laitoin olkkariin myös, televisioineen päivineen. Oli ihana istahtaa sohvalle pitkästä aikaa.

Koti alkoi näyttämään vähän enemmän kodilta ja kissat vauhkoontuivat täysin! Juoksivat toisiaan kiinni ympäri taloa, sohvien yli ja ali, raapivat kynsiään sohviin jne! Voi sitä niidenkin riemua!

Paljon sain aikaan kotonamme, ja ehdin hoitaa eläimetkin. Kello 1 yöllä aloin väsymään ja päätin jättää keittiön laiton seuraavalle päivälle. Kävin suihkussa (taas siinä ihanassa painevesisuihkussa!), laitoin puhtaat vaatteet päälle, söin vähän ja lököttelin sohvalla telkkaria katellen. Odotin mieheni saapuvaksi noin klo 2-3.

Heräsin yöllä siihen että mieheni silitti päätäni. Olin niin onnellinen että luulin sen olevan unta! Sitten kun tajusin että se onkin totta niin halaa rutistin. Ihanaa, mieheni oli päässyt turvallisesti takas kotiin!

Sitten hän alkoi jakelemaan minulle tuliaisia. Sain hellyyttäviä pehmoleluja kasan; pehmolehmä (minä?), pehmo-Nasu, pehmokilpikonna (vihje tulevasta?). Monta kaunista koristetta, ihanaa suklaata.

Mieheni lahjoi minut tuliaisillaan niin hyvin etten yhtään marmattanut kun hän seuraavaksi kaivoi kantamuksistaan 2 oikeata kilpikonnaa! Kuullemma 1 naaras (lisää) ja 1 koiras. Siskontyttönsä koirastakaan et mätkättänyt koska olen toivoton hösöttäjä eläinten suhteen, ja olinhan tietty jo valmistellut yhden huoneen tätä SISÄKOIRAA varten. Ihana koira, tykästyin heti. Harmi vaan että siitä aiheutui kamalaa mekkalaa sillon aamuyöstä. Omat koiramme kuulivat ja haistoivat uuden koiran ja alkoivat haukkumaan. Kissat sähisivät kun koira meni niitä läheltä. Kaiken kukkuraksi kaikki kukkommekin alkoivat huutaa kukkokiekuutaan! Naapuriparkamme…

Siskontytön koira muistuttaa meidän koiria, joku puudelisekoitus. Valkoinen, kaunis kuin mikä. Mutta hällä on niin vaikee nimi etten yksinkertasesti OSAA sitä lausua. Siinä nimessä on kaiketi 5 konsonanttia ja yksi vokaali. Kuulostaa hieman kreikankieliseltä sanalta ”ftjari”, joten kutsun häntä Ftjariksi – vaikka se tarkoittaakin lapiota!  :-)))

Mieheni kotiinpaluu elikkolaumoineen meni hyvin. Kello oli kaiketi 5 kun vihdoin menimme nukkumaan. Vihdoinkin omaan kotiimme. Ja vihdoinkin vierekkäin! :-)

Edellisenä iltana huomasin yhden kanan makaavan maassa eikä pystynyt ite nousemaan ylös. Otin syliin ja huomasin että aika laihassa kunnossa oli. Juotin vettä ja syötin leipää ja hyvin maistui kanaselle. Laitoin sen ovensuuhun nukkumaan laatikkoon jossa kuivia heiniä pohjalla. Toivoin että oli ollut vain nälissään ja siksi heikkona ja että toipuisi hyvn syötyään, juotuaan ja nukuttuaan.

Aamulla nostin kanan laatikosta ja tarkkailin. Ei, ei… Ei pysyny itekseen pystyssä ees puolta minuuttia. Jaloissa ei ollut vikaa mutta tasapainossa kyllä. Nostelin kanaa monet kerrat pitkin aamupäivää ja aloin kallistumaan marek-sairauden puolelle, kanojen sairaus josta eivät voi parantua. Sairaus jossa ruokahalu on ok, mutta kaatuilevat koko ajan. Päättelin että tosta tulee pitkä ja kituva kuoleman odotus kun syö ja juokin noin hyvin…

Soitin miehelleni (Kreikkaan!) ja pyysin häntä soittamaan tuttavalleen joka kasvattaa (ja tappaa ruuaksi) eläimiään viereisessä kylässä. Vähän miestäni nolotti, mutta kyllä hän kaverilleen soitti.

”Viikatemies” on mielestäni vähän sellanen ”mettien  mies”.  ;-)  Mutta hänen kodissaan kerran käydessämme annoin hänen kanalalleen täydet pisteet. Oli tilavat ja siistit tilat, suojattu auringolta / sateelta ja mikä yllättävintä, ruoka- ja juomakupit hohtivat puhtautta! Päätin siis luottaa tähän mettien mieheen, koska päättelin hänen antavan kanoilleen hyvän elämän niin kauan kuin elävät, ja osaavan tehdä teurastuksenkin sitten ihan minimaalisella kivulla, eli kertalaakista.

Ja on mukava mies, ja auttavainen, kantoi juuri viime viikolla mieheni kanssa meidän astianpesukoneen ja hellankin uuteen keittiöömme. Mutta oikein vanhanaikainen mies, mettien mies. Kerran kun hän tuli meille kylään niin pyysin istuutumaan pöytään kun oltiin juuri syömässä. Hän liittyi seuraan. Mutta hänellä oli purkka suussa. Mites syöt ruokaa jos on purkka suussa? Ei, ei hän sitä purkkaa suustaan lattiallemme sylkenyt, saatikka että olis sen roskiin käyny viemässä. Hän otti purkan suustaan ja tökkäsi sen korvalehteensä odottamaan ruokailun ajaksi! :-))) Ja pois lähtiessään taas laittoi sen takas suuhunsa!!!

No niin, viikatemies siis tuli. Ihmettelin kun hän portilta huuteli mieheni nimeä. Luulin ettei mieheni ollut sanonut että on Kreikassa, joten menin tervehtimään ja kerroin ettei mieheni ole täällä. Ihmettelin kun hän vastasi että ”Juu, niin se miehes kerto”. No, annoin olla ja mentiin kanan luo. Selitin vaivan ja oltiin samaa mieltä; lopetus on paras ratkaisu. Olin kahen vaiheilla josko kattoisin ja oppisin itekin, mutta koska epäröin kovin, kehotti mies minua olemaan katsomatta. ”Vasta sitten katsot kun olet ihan varma” hän neuvoi. Hienosti ja nopeasti toimitus meni, kun en kuullut kamalaa rääkynääkään.

Kiittelin kovasti ja pyysin miestä jäämään kaffelle. Mutta juuri kun olin kysynyt juoko kahvia, muistin erään minulle oudon tavan täällä. Täällä on erittäin epäkohteliasta miehen mennä taloon jossa nainen on yksin. Kyllä, vaikka miehet olisivat kavereita keskenään, niin silti. Tai siis näin ainakin meidän tuttavapiirissä on. Muistin tämän ja kun mies kieltäytyi, sanoin hänen kieltäytymistään helpottaakseni että ”Niin joo, sulla on varmaan paljon töitä”. Mies otti asian puheeksi ja sanoi että ihmetteli kovin sitä kun mieheni sanoi olevansa ulkomailla ja pyysi häntä tulemaan kotiimme jossa vaimo on yksin. Hän oli kysynyt moneen kertaan että onko tosissaan. Lopulta oli uskonut ja sanonut ajatelleensa että ”Ok, mennään nyt sitten kun kaveri pyytää, ja ajatellen että ikään kuin siskoaan hädässä menee auttamaan”. Silloin tajusin syyn siihen miksi hän tullessaan oli portilla huudellut mieheni nimeä vaikka tiesi tämän olevan poissa; jotta hänen tulonsa näkevä naapurimme luulisi että hän ei tiedä mieheni olevan poissa! Siten hän ei saanut huonokäytöksisen miehen mainetta ja minäkään en saanut huonon naisen mainetta ;-)

Tänään oli suuri hetki; sain maalattua kokonaan seinämme katonrajassa! Mieleni teki kohottaa malja ja juhlia, koska se oli vaativin, hitain, hikisin ja vaarallisin töistäni. Kyllä mä kaljatölkin sihautinkin auki, mutta en juhlinut muutoin kuin tekemällä lisää töitä. Lopetin työnteon vasta klo 3 yöllä. Sitten join kaljan rappusilla tähtitaivasta katsellen ja rauhoituin. Puoli neljä menin suihkuun, ihanaan suihkuun jossa vesi tulee paineella kuten Suomessa! Sitten menin sänkyyn. Ei enää kerrossänkyyn, vaan omaan parisänkyymme, jonka olin laittanut uudistuneeseen makkariimme, puhtaine lakanoineen. Ah, se oli elämys. Kissatkin olivat löytäneet uuden nukkumapaikan; 3 sängyssä, 1 ikkunalaudalla, uudessa ihanassa makkarissamme. Maksimoin nautintoa avaamalla kirjankin, mutta nukahdin jo ekaa lausetta tavatessani.

Sain kuin sainkin itseni viime yönä vielä vähäksi aikaa maalaustelineelle, ja yli puolet kettumaisesta hommasta on tehty! Menen jatkamaan heti kun saan tuon eläinkatraan huollettua, edes osittain. Pyykkejä ei onneks tarvii enää pestä. Ja sitten pitää putsata maalinruiskutuskone… Isäntä sano lähtiessään että se pitää putsata. En oo näköjään ”kerenny” sitä tekee  ;-) Täytyy ny yrittää hoitaa seki asia ennen kuin hän tulee kotiin.

Tänään on sunnuntai ja odotan vierailijoita. Kristallipallostani näen että appivanhemmat tulevat käymään. Ja tuttavamme lapsineen ilmottivat viikko sitten tulevansa tänään kun tyttärensä niin tykkää kerätä kananmunia. Sehän siis menee niin että minä könyän kerätä ne kananmunat ja tyttö seisoo vieressäni kulhon kanssa ja katselee lintuja silmät suurena pelosta :-))) No, hyvä että edes yrittää. Raukka pelkää kissojakin aivan kamalasti, ja meillähän niitä riittää.

Minä en enää pelkää oikein mitään eläimiä. No, käärmeitä kyllä. Mutta torakatkaan eivät enää aiheuta paniikkia. Eilen illalla tässä koneella istuessani huomasin että meillä on jotain eläimiä. Niin no, onhan meillä iso liuta eläimiä, mutta huomasin sellasia eläimiä joita en meillä vielä tiennyt olevan  ;-) Kuului taas se sama ääni jota olin kuullut jo monena iltana peräkkäin. Se on jotain lyhyen piipityksen ja vinkunan väliltä. Ennen sitä on kuulunut ulkoa, mutta nyt sisältä. Näin jotain liikettä kiviseinässä katonrajassa. Ja sieltä putosi pieni kivenmurunenkin. Näin jotain hyvin pientä ja ihonväristä, ilman karvoja. Ja hännän. En usko että olisi hiiriä. Vain poikaset on karvattomia ja jos ne ois ihan juuri syntyneitä poikasia ni ne putois tuolta. Eihän niillä karvattomina oo kaiketi viel ees silmätkään auki…? Mä luulen että ne on niitä sisiliskoja joita kutsun värittömiksi. Ne on ihonvärisiä ja suorastaan läpikuultavia. Söpöjä olentoja. En tiedä ääntelevätkö ne, mutta toivon että ne oli niitä.

No niin, nyt hommiin!

P…a, p…a, vierailijoita tulossa; täytyy laittaa rintsikat :-(

valkoista ja valkoista…”

…ja lisää valkoista maalia! Olen maalannut jo puolet ison olkkarimme seinien katonrajasta! Enkä pudonnu hirviötelineeltä kertaakaan vielä! En laittanu teippejä ja nyhräsin pensselillä rajoissa pikkutarkasti. Hidasta, mutta silti nopeempaa ku jos laittais teipit :-)

Isäntäkin soitteli… …ja vähänkö alko taas ottaa pattiin! Tuo mukanansa koiran! Joo, tuo mukanaan siskontyttönsä koiran, joka on meillä hoidossa siihen asti kun lähen Suomeen. V…u meil on yks vaivanen päivä aikaa olla yhessä ja omia elikoita on iso lauma ja niissäki riittäs IHAN TARPEEKS hommaa! Ja on kuullemma SISÄKOIRA! Sanoin että jos se koira saa meillä olla sisällä niin sitten kyllä mun pitää saada lupa pitää sisällä omatkin koiramme, kaikki neljä! Ja mitäs meijän kissat siitä koirasta sanoo? Taitaa mennä se yksi vuorokausi ihan kissojen ja koiran tappeluita vahtiessa.

Kerroin että maalaan ja yritän saada talon valmiiksi ja muuttaa sisälle huomenissa. Isäntä toppuutteli ja käski ottamaan relax, että kyllä hän sitten kun hän tulee. Mitenköhän oli ajatellut ton koiran kanssa jos asuttais sillon edelleen tässä yhessä huoneessa? Yksi huone, 4 kissaa ja koira? Taas on valopäät iskeny päänsä yhteen kun on noin mainio idea saatu!

Eikä tässä kaikki; tuo mukanaan kilpikonnia! Jos meillä on 100 kanaa kukkoineen, seeprapeippoja liuta, 4 koiraa, 4 kissaa, 2 kilpikonnaa ja yli 100 villikyyhkyä, niin MIKSI me vielä tarvittais lisää kilpikonnia??? Kuullemma siksi kun meidän 2 kilpparia on naaraita, niin hän tuo uroksen. Niin, ja sittenhän niitä alkaakin olla pian varmaan ton kanalauman verran…

Tää mun reissuun lähtö menee taas niin huonosti ku olla voi, tiedän jo etukäteen. Isäntä on matkastaan väsynyt, saapuu vielä joskus aamuyöstä. Hän siis menee nukkumaan, ja varmaan nukkuu oike reippaasti. Minä ensin täällä yksin maalaan ku hullu ja raahaan huonekalut ja laitan vaatteet ja astiat kaappeihin ja, ja, ja…!!! Hoidan valtavan elikkolaumamme niin hyvin ja niin pitkälle ku pystyn. Pakkaan! Huolehdin jonku vieraan hoitokoiranki siinä vielä ja yritän estää 4 kissaa repimästä siltä silmiä päästä! Sitten lähenki jo lentokentälle, vaihan konetta, matkaan läpi yön ja otan auton Suomessa kentältä ja yritän pitkästä aikaa ajaa oikeeta kaistaa…

Melke 2 vuotta sitten reissuun lähtöni oli kans vähän hankalaa. Isäntä meni töihin aamulla ja minä yksinäni valmistauduin reissuun kodin ja eläinten kannalta ja yritin pakatakin siinä kiireessä. Oli marraskuu ja satoi saakelisti. Jostain syystä kanatarhan ovi oli auennut ja koko kanalauma mellasti pihallamme. Juuri siihen aikaan kun minun olisi jo pitänyt hypätä autoon ja lähteä ajamaan kentälle, niin silloin minä juoksin ympäri pihaa satiinipyjamassani, kurassa, sateessa ja yritin saada ison lauman kanoja takaisin tarhaansa!

Järki sanoo että ”Lopeta se tietokoneen näpyttely ja mee töihin niin saat kaikki valmiiksi ja on helpompaa”. Mutta kun tuntuu että vaikka paiskisin kuin hommia niin aika ei riitä…

Ok… mie meen takas maalaa…mie yritän…

P.S. Mun sytkäri lakkas toimimasta. En löytäny uutta mutta löysin tulitikut. Tiesittekö että täällä on maailman p...kimmat tulitikut!? Ne hajoo raapastaessa ja katkee! Ja askin raapasupintakin on ihan peestä. Ihan oikeesti, mun yks ruotsalainen tuttava joka asuu täällä, tuo Ruotsista aina tikkuja mukanaan. Taidan tuoda minäkin Suomesta. Tää maa on tänään taas ihan peeeeeeeeeeee!

Tollanen kasa tikkuja mäsänä ennen ku sain ees yhen syttyy sekunniks - ja sitten äkkiä tupakka siihen pian sammuvaan miniliekkiin. Ois fiksuu sytyttää kynttilä ja siitä sitten ottaa tulta tupakkiin. Mutta ne kynttilät on tietysti yhessä noista miljoonista muuttolaatikoistamme

Olin intoa täys kun ystäväni oli miehineen tulossa kylään. Tyhjensin ison ulkopöytämme työkaluista ja putsasin ja levitin sinne pöytäliinan. Valmistelin kaikkea pientä naposteltavaa ja laitoin valkoviiniä kylmenemään. Olihan se aika koomisen näköstä kun tämän sekamelskaisen pihan keskellä nökötti pöytä puettuna kauniiseen pöytäliinaan, makupaloineen ja hienoine viinilaseineen! Se oli kuin hermojenlepuutuskeidas tän romupihan keskellä. Jo ekan lasillisen aikana lakkasin katselemasta ympärilleni ja murehtimasta mitä kaikkea vielä pitää tehä ja siivota.

Yönikin sain nukuttua erinomaisesti. En herännytkään enää klo 3. Itikatkaan eivät vaivanneet – nii pal join viiniä että en ois heränny vaikka hai ois purassu multa jalan irti! :-)))

Tänään olen tuttuun tapaan hoitanut elikkolaumaamme ja edelleen pessyt pyykkiä. Sain itseni myös aloittamaan sen kaikkein kettumaisimman homman, eli olkkarin seinien maalaamisen katonrajassa hirviötelineen päällä tuskanhikeä tiputellen. Yritän olla ovela ja maalata pikkutarkat kohdat ilman teippejä, kun teippien laittoon kuluu hirveesti aikaa ja sitten ne pitää repiä poiskin.

Meen nyt takas hommiin. Mulla on valtava hinku saada olkkari maalattua tänään. Suuri suunnitelmani on nimittäin yrittää muuttaa taloomme asumaan jo huomenna!!!