Heräsin tänä aamuna sätkyyn! Koska nukun kerrossängyn yläpunkassa, on katto hyvinkin lähellä. Avasin silmäni ja näin katon. Tarrasin äkkiä kiinni sängyn laitoihin, koska luulin herääväni maalaustelineeltä! :-))) Ei mikään ihme, sillä eilen illalla keikuin tosiaankin 3 tuntia tämän hirviötelineen päällä maalaten pikkutarkasti katonrajassa.

Ja tämä teline ON hirviö… En mä sieltä vielä oo pudonnu, eikä se oo kaatunutkaan. Mutta kun se hytkyy ja heiluu jokasesta pienestäkin liikkeestäni. Ja minä kun en ole mikään höyhenen kevyt…  Mulla on tauoton tuskanhiki päällä kun siinä kiikun. Seisomatasokin on vähän niin ja näin. Minä nikkaroittin kanoille hienot uudet tikapuut, niin eikös ne ollu JUST oikeen kokoset tohon hökötykseen ja miehet varasti ne. Onhan ne kiinnitetty aika hyvin, mutta kuiteski pelottaa että ne irtoo. Eilen illalla tanssin moonwalkia Micheal Jacksonin kunniaksi maalaustelineellä. Kun siirryin telineellä laidasta toiseen, peruutin jalkoja lautoja pitkin laahaten, pylly pystyssä, koska käsilläni vedin mukanani maalilootaa! Se oli ehkä maailman hirvein – ja vaarallisin! – moonwalk! Ja hitain ehdottomasti!

 

Meillä on kaksi maalaria jotka ovat Bangladeshista. Heillä ei ole mitään vaikeuksia työskennellä tuollasen telineen päällä. Eivät edes tarvitse tikapuita päästäkseen sinne päälle; ottavat yhestä tolpasta kiinni, laittavat tohon ristikon päälle toisen jalkansa, ja hyppäävät ylös! Siellä päällä sitten liikkuvat varmoin ja nopein askelin, maalailevat ja samalla juttelevat kovasti nauraen – ja muuten samalla erittäin hyvää työtä tehden.

 

Jokaisessa kansassa on sekä hyviä että huonoja tyyppejä, eli ei sais yleistää ihmisiä heidän alkuperänsä mukaan. Mutta minä olen kovasti ihastunut bangladeshilaisiin. Olen tavannut heitä täällä useita, ja ovat järjestään jokainen ahkeria, työnsä tunnollisesti ja hyvin hoitavia, hymyileviä, kohteliaita ja jopa katsovat silmiin henkilöä kenen kanssa puhuvat! Minä olen tässä vuoden rempan aikana nähnyt monenmoista ja monenmaalaista, ja valitettavasti ei niin hyväkäytöksisiä tyyppejä… Ja olen tottunut siihen. Huomasin juuri että olen lakannut sanomasta ”ole hyvä”. Kun vien juotavaa bangladeshilaisille, sanovat he minulle silmiini katsoen ”kiitos”, ja se aina yllättää minut. Enkä saa suustani tulemaan ”olkaa hyvä”. Onneks meillä on nyt rempan loppuvaiheessa tällasia kohteliaita työmiehiä, niin jospa oppisin takaisin hyville tavoille, niin voin sitten rohkeammin mielin palata ihmisten ilmoille ja normaaliin maailmaan.

 

Tässä tuoreita kuvia:

 

Olohuoneemme tänä aamuna.

Katto on valmis, eli maalattu kolmeen kertaan. Seinät on maalattu kerran, silleen nopskaan, muttei ihan ylhäältä ja ihan alhaalta vielä, koska se vaatii enemmän aikaa. Miehelleni tuli paniikkin toissapäivänä olkkarin maalauksen kanssa ja hän alkoi sutimaan ja telomaan (siis maalaamaan maalitelalla ;-)  ). Ei malttanut laittaa muoveja lattialle suojaksi, saatikka että olis suojata nyhrännyt teippien kanssa ihan ylhäällä ja alhaalla. Eli tämä on nyt sitten vaan nopeesti sutastu. Ja laimensi vielä maalia liikaa varoituksistani huolimatta... No, ei se mitään. Hänen intonsa ei kauaa kestänyt, ja mä voin hoitaa loput. Inhottava homma kyllä keikkua tuolla katon rajassa taas teippejä laitellen ja maalaillen. Makkarissamme mulla meni ainoastaan yläosaan 3 tuntia, joten olohuoneeseemme menee samassa puuhassa vähintään 6 tuntia. Huoh…

 

Jaa että mikä tässä on? No se on mun keittiön lamppu!

Minusta se on erittäin tärkeä ja mielenkiintonen kuvauskohde. Kun ei keittiössä oo ollu lamppua moneen kuukauteen niin nyt sitä osaa arvostaa ;-)

 

Ja mikäs tämä sitten? No tietty lampun johto! Eikö olekin KAUNIS?!?!  ;-)

Jos oisin halunnu, ni oisin saanu vaikka millasia lamppuhökötyksiä. Mutta olen jotenkin ihastunut niihin mitä tässä talossa ennenkin oli. Tuollaseen tavalliseen systeemiin saan laitettua ne vanhat lampunvarjostimet, jotka ovat pyöreä rautalankakehikko, jonka päälle laitan ne vanhat kukkakankaasta tehdyt päälliset, hapsuineen kaikkineen. En tiedä kuka, mutta joku nainen on ne ite ommellu todella kauwan, kauwan sitten. Tykkään niistä edelleen, joten miksei. Ja ne päälliset saa pestyä koneessa, eivätkä kaipaa ees silitystä! Mitä sitä muuta vois nainen enää halutakaan lampunvarjostimelta!?!  :-)

 

Vielä lisää yksi kuva joka saa kaikki katsojat haukkomaan henkeään ihastuksesta! :-))) Sähköpistorasioita!!! :-)))

Nämä siis saatiin paikoilleen eilen, noin puoleen talon huoneista. Olen aivan rakastunut näihinkin :-)

Meillähän ei oo makkarissamme ollut yhtään sähköä koskaan. Tai siis oli yks kattolamppu, mutta seinissä ei ollu yhtäkään sähköpistorasiaa. Oli kieltämättä hankalaa kun aina puikkelehti jatkojohto jostain sinne, että saatiin pöytälampulle ym. sähköä. Ehkäpä juuri siksi nyt ihastelen noita pistorasioita.

 

Kissamme viettävät jo paljon aikaa remppatalossa vaikkemme siellä vielä voikaan asua. Pyörivät ympäriinsä malttamattomasti ja ihmettelevät että miksi vielä pitää asua siinä kamalassa yksiössä. Tiedän että eivät meinaa malttaa odottaa sitä kun kannetaan sohvat takaisin olkkariin ja saavat niihin sitten pitkästä aikaa teroittaa kyntensä ja löhöillä niillä pitkin poikin.

Tämä kisu loikkasi eilen ylös maalaustelineelle pelottelemaan minua lisää! Kiehnäs jaloissani niin että pelkäsin kompastuvani.

Hihitteli sanoen että "Mitä sä arkailet, näin tänne hypätään ja ei täällä tartte pelätä. Ja jos putoot ni hyppäät vaan kaikkien kaksien tassujes varaan!" Vielä enemmän kisu naureskeli kun hyppäsi alas telineeltä ja huus mennessään "Ei onnistu, älä yritäkään, ei kissantassuissa pysy maalisuti!"  :-)))

 

Remonttisekamelskan keskellä ei meinaa nähdä muuta kuin remonttisekamelskaa. Mutta tänä aamuna huomasin jotain oikein kaunistakin:

Kyllä täällä kaunistakin on, pitää vain yrittää nähdä metsä puilta, tai paremminkin puu metsältä.