Elokuu on mukava kuukausi Kyproksella jos omistaa 4-5 jääkaappia ja on lomalla / työtön. Vesimelonikausi ei ole vielä kunnolla loppunut kun rypälekausi ottaa varaslähdön. Ja joka viikonloppu on jossain kylässä kyläjuhlat, joihin saa / pitää mennä.

Mieheni ostaa vesi- ja hunajameloneja useamman kerran viikossa. Lisäksi hänen vanhempansa ostavat niitä meille... Rypäleitä meillä kasvaa itellä ja niitä lähettelevät meille kaikki sukulaiset ja tuttavatkin joilla niitä on. Lisäksi mieheni vanhemmat tuovat meille saamiaan / ostamiaan rypäleitä. Kaikki kaksi jääkaappiamme ovat jo täynnänsä melojena enkä oikein tiedä mihin koloon tunkisin ne rypäleetkin sinne! Muista jääkaappia tarvitsevista ruuista puhumattakaan...

Kyläjuhlissa on tarjolla kreikkalaista ruokaa ja musiikkia. Melkiistä oikke ulukomailta, elikkäs Kreikasta, tulloo niihin yleensä laulamaan päätähti. Tapana on että tietty oman kylän juhliin mennään, mutta sen lisäksi myös tuttavienkin kyläjuhliin pitää / saa mennä. Eilen oltiin ekoissa, ystäviemme kylän juhlissa. Ja tänään ois meitin oman kylän pippalot. Jo aamusta kuulu tosta koululta mökää kun testailivat melutoosiaan. Mökä yltyy iltaa kohden ja jatkuu koko yön. Ja kaposet kylätiemme ovat täynnänsä autoja. Rukoilen tänäkin vuonna kissojemme puolesta, lukitten ne sisälle jos vaan pystyn. Ja saas nähä kuinka monta nahkamunaa löydän kanalastamme huomenna...

Remonttiimme tämä jaarittelu liittyy sillä tavalla että ei täsä oike kerkii remonttia tekemään kun pitää juhlia vaan! :-))) Eilenä kyllä saatiin jotain aikaan. Rakennusmestarimme kytki muutama viikko sitten vesiputket tiskialtaaseeni ja astianpesukoneeseen - ja totta helkkarissa ne kytkennät vuoti! Ja oli yhistelly niin monia erilaisia putkia ettei kaappiin enää saanut mahtumaan sinne kuuluvaa hyllyä - hyvä kun sain muovisaavin sinne tungettua jotta siihen saan vuotavan veden kerättyä. Mieheni aloitti korjauksen eilen, ja toki siinä keittiö sotkeentui oikein tehokkaasti. Mutta sai sen lopulta tuntien ähellyksen jälkeen kuntoon. Ja samalla opin loputkin kreikankieliset kirosanat - varsinainen kielikylpy! :-))) Kehusinkin miestäni sanomalla: "No niin, kattos ny, ei me mitään remonttiäijää tarvita, sä osasit tehä tonki putkihomman paljon paremmin ku se meijän ns. ammattilainen!" Siitä innostuneena alkoi mieheni kasaamaan ja asentamaan tiskialtaan ylle astiakaappeja. Ostettiin Ikeasta sellaset kaapit mistä löytyy sellanen suomalainen astiankuivauskaappi-systeemi, elikkäs ne ritilät. Nää Ikean on vähän sinnepäin, muttei kuiteskaan ihan yhtä hyvät ku perussuomalainen versio - mutta on ne paremmat ku jos ois ihan ilman ritilöitä niinku ennen - ja aina täällä. Hieno homma, mutta se kasaaminen, mittaaminen ja asennus... Huh-huh. Loin uuden viisaan sananlaskun eilen: "Jos haluat avioeron, käy Ikeassa ostoksilla ja kasaa ne kotona aviopuolisosi kanssa"! Kyllä raikas taas meijän kotona eilen, volyymini tais olla samaa luokkaa tän iltasten kyläjuhlien melun kanssa!  :-))) Kamalaa kun pitää aina välillä ;-) korottaa ääntä, mutta kun ei tunnu muuten menevän perille. Ja kyseessä oli vielä KEITTIÖ, paikka jossa työskentelen joka päivä ja näillä varusteilla tod. näk. monen monta vuotta. Täytyyhän sen sillon olla toimiva ja juuri minulle mitoitettu! Saatiin ne kaapit paikoilleen, mutta ovet ovat vielä asentamatta.

Tänään tuskin teemme mitään remppahommia, onhan tänään pyhitetty lepopäivä ;-) Mieheni herätteli jo aikasin, mutta jäin nukkumaan vaikka kristallipalloni hälyyttikin appivanhempieni vierailusta. Heräsinkin sitten puoli 10 ja näin avoimesta makkarimme ikkunasta appiukkoni. Könysin ylös, vaatteet päälle ja kahvikuppi kourassa laahustin pihalle. Toki otin kahvihörpyn ENNEN kuin astuin ulos, ihan vaan jotta varmuudella saisin toivotettua hyvät huomenet hymyillen ;-)

No niin, eläintarha kutsuu, joten jaaritukseni jatkuvat toisella kertaa!

Lauantai meni kokonaan kanoja, kyyhkyjä ja koiria huoltaessani. Sunnuntaina ehdin sitten jo kotia siivoomaan. Tunnelma perheessämme oli kuin myrskyä ennen ja vähän sen aikanakin. Mutta lopulta alkoi oloni helpottumaan ja raivoni laantumaan, kun sain elikot ja paikat ajantasalle. Olemme jo tehneet sovun ja pystymme puhumaan tappelematta. Eilen jopa innostuin leipomaan pullaa myöhään illalla!

 

Olen jo ehtinyt lataamaan ja lähettelemään ottamiani valokuvia reissustani, vierailemaan ystäväni luona naapurissa ja surffaamaan netissä. On ihanaa olla kotona nyt kun minulla on taas ”kaikki langat käsissäni”.

 

Mieheni EI pysty pyörittämään kodin arkea tämän elikkolauman kanssa ja töissä vielä käyden. Lisäksi täällä oli ollut tuhottoman kuuma poissa ollessani. Syitä kotimme kamalaan kuntoon oli monia, ja niistä pienin ei varmastikaan ole mieheni kyvyttömyys olla järjestelmällinen... Niin tai näin, sen pituinen se.

 

Koska minulla on taas langat käsissä niin saanen puristettua aikaa remontointiinkin. Monta kohtaa vielä odottaa viimeistelyä ja käytävämmekin kaipaa vielä maalausta. Loput hommat saanemme hoidettua ihan itse. Ihanaa kun ei ole niitä saakelin remonttimiehiä enää meillä. Tosin raksamestari uskaltautui käymään kylässä eilen. Loisti ku Naantalin aurinko ja kysyi josko ollaan ok. Vastasin että mie oon ja kysyin josko hänkin on. Hän sitten tarkensi kysyen josko ME, minä ja hän, ollaan nyt ok. Vastasin nauramalla hymähtäen!  ;-) Hän nosti asemansa sekä remontissamme että kaikenkaikkisessa kanssakäymisessämme ihan liian ylös ja olen aloittanut hänen alas pudottamisensa – joka ei lopu ennen kuin hän on tukevasti jaloillaan maassa ;-) Tekee minulle näköjään hyvää käydä välillä omassa kotimaassani ja löytää oma itseni, arvoni ja asemani uudestaan. Täällä ulkomailla asuessa kun helposti saattaa ikään kuin hukata itsensä.

 

Viimeisenä yönäni Suomessa sain nukuttua puolisen tuntia tai tunnin. Oli kuuma ja stressasin etukäteen minua mitä luultavimmin odottavista kotihommista… Lensin Helsingistä Wieniin, ja vieruskaverinani oli itävaltalainen keski-ikäinen mukava herrasmies – joka ei ollut edes ”varastanut” ikkunapaikkaani! :-))) Wienissä löysin helposti oikean, uuden portin ja aloin jo kuulemaan kovaäänistä ja tuttua Kyproksen kreikkaa ;-) Taas uuteen koneeseen ja yllätys-yllätys, paikallani istui jo joku nuori mies. Hänen eleistään ymmärsin että kyllä hän tietää istuvansa paikallani, ikkunapaikalla, käytävän vasemmalla puolella, ja että hän voi siirtyä omalle paikalleen, käytävän oikealle puolelle, myös ikkunapaikalle. Elehdin takaisin että on siinä paikallani vaan, ei mua haittaa kummalla puolella käytävää istun ikkunapaikalla… Vieruskavereinani oli pari nuorta itävaltalaista hyvin käyttäytyvää tyttöä ja takanani istui huonosti käyttäytyvä kyproslainen pikkupoika joka potki penkkini selkänojaa tasaiseen tahtiin. Alkoi heti tuntumaan siltä että ollaan jo lähelle toista rakasta kotimaatani! :-)))))

 

Kaikki sujui hyvin lentokentälle asti, mutta siitä se alamäki sitten alkoi. Soitin miehelleni kysyäkseni josko otan bussin vaiko kerkiikö hän nopeammin hakemaan minut. Hän kehotti minua etsimään bussin, joka löytyy ”Sieltä jostain vasemmalta kun menet kentältä ulos”. V… !!! mikä kuumuus!!! Pitkästä aikaa kreikkaa puhuen sain selville mistä löytyy bussi oikeaan kaupunkiin. Luojan kiitos siinä autssa oli ilmastointi ja sain elvytettyä kentältä ostamani suklaat takaisin siedettävään kuntoon. Seuraavassa kaupungissa minun piti vaihtaa bussia ja haahuilin asemalla painavan laukkuni ja monien nyssyköideni kanssa. Eteeni hiipi pieni vanha linja-auto jonka kuskin suunliikkeistä luin oikean kaupungin nimen ja hän osoitti minua kysyvästi sormellaan. Menin autoon ja hän herrasmiehenä nosti painavan laukkuni autoon. Kanssamatkustajana minulla oli vain yksi henkilö, outo kreikkalainen mies. Mutta hyvin sujui meillä kolmella juttu koko matkan ja onnellisesti sain keskusteluaiheen siirrettyä kanoihin! :-))) Ja kuten täällä aina, pienen pieni on maailma ja kuskille selvisi että hän tuntee mieheni.

 

Vihdoin saavuimme päätepysäkille – eikä miestäni näkynyt missään! Soitin hänelle taas, jo viidennen kerran laskeutumiseni jälkeen. Sytytin tupakan ja toisenkin ja kuuntelin kuinka hän lupasi olla paikalla 3 minuutissa. Aurinko porotti, oudot bussikuskit tuijottivat oudosti, suklaat kassissani alkoivat taas sulamaan ja miehen sukuelin alkoi kasvamaan otsaani.

 

Mieheni ei saanut yhen yhtä pistettä minulta, olin suorastaan raivoissani. Ensinnäkin hän tuli myöhässä, vaikka olin moneen kertaan tiedottanut missä olen milloinkin. Toiseksi; olin pyytänyt häntä tulemaan hakemaan minua sillä autolla jossa on ilmastointi, koska Kyproksen kuumuus on minulle liikaa 2 viikon Suomi-reissun jälkeen – suklaista puhumattakaan. Ja ei, hän tuli hakemaan minua sillä ikivanhalla, likasella, ilmastoimattomalla ja jousettomalla jeepillä, jonka ikkunat on pakko pitää auki kuumuuden takia, jonka takia taas tukkani heiluu ilmavirran takia niin etten voi polttaa tupakkaa polttamatta samalla hiuksianikin! Not to mention sitä että hän ei tullut hakemaan minua kentältä asti…

 

Uusi elin otsassani oli kasvanut 5 cm ennen kotiinpaluuta, ja kotiimme astuessani se humahti 10 cm:iin! Koko koti hiekkaa ja pölyä täys, olkkarin pöydät täynnä tavaraa kuin rahtilaivat, jopa huonekalut sikinsokin! Talo täys jättimäisiä porakoneita, tyhjiä pähvilaatikoita, tikkaita…!!! Olin pyytänyt häntä edes imuroimaan lattiat ennen kuin tuun. Olin sanonut että ”Ymmärräthän sinä sen että jos talo on likainen kun tuun niin en VOI tehä muuta ku alkaa siivoomaan. Haluaisin tulla puhtaaseen kotiin, jotta voimme mennä heti kokeilemaan yhdessä sitä uutta poreallastamme ekaa kertaa (vink-vink)”.

 

Matkalaukkuni jäi ovensuuhun kun tein kierroksen kotona ja sitten suuntasin kanalaan… Uusi otsaelimeni kasvoi huimasti lisää! Ei vettä, ei ruokaa. Munat kerätty herra-ties-koska, 1 kuollut kana, 2 kuollutta kyyhkyä, 1 kalkkuna jalastaan jumissa… Irrotin kalkkunan, puhdistin hänen vaurioituneen jalkansa ja suihkutin antiseptista. Kannoin raadot ulos. Laitoin raikasta vettä pesemiini juomalaitteisiin. Kyyhkyille laitoin myös vettä. Lopulta istuin ulos hämärän saapuessa ja join kaljaa. Edelleen niissä uusissa farkuissa jotka olin Suomessa pukenut päälleni ja joissa nyt oli kanankakkaa. V…tus oli huippuluokkaa ja siihen ei auta kuin ystäväni Carlsberg ;-)

Lähdin lentämään kohti kotimaatani myöhään illalla. Paiskin hommia uuden kotimme kuntoon saamiseksi niin viimehetkeen saakka että kiirus tuli! Lopuksi kävin vielä suihkussa ja juoksin sieltä suoraan vain pyyhe ympärilläni silittämään miehelleni työvaatteita seuraavaksi 2 viikoksi. Viimmosia housuja silittäessäni vei mieheni jo matkalaukkuani autoon ja huusi että ”Lopeta jo! Pitää lähtee kentälle!”. Onneksi valmistautumiseeni ei oikeastaan koskaan sisälly hiusten laittoa, edes kuivausta :-))) saatikka meikkausta, joten olin vaatteet päällä ja valmiina nanosekunnissa. Ehdimme ajoissa kentälle ja hyvästelimme toisemme suukolla, minun sanoessani romanttisesti ”Jos et hoida kanoja kunnolla niin mä nirhaan sut ku tuun takas”  ;-)

 

Löysin paikkani koneessa ja siinä istui kreikkalainen nainen. Hän oli valmiina siirtymään mutta sanoin että voin minä istua hänen paikallaan (käytäväpaikka) jos hän haluaa ikkunan viereen ennemmin. Lensimme Ateenaan ja minä vaihdoin konetta. Ihmeen hyvin löysin siellä oikean portin. Ja taas koneeseen ja etsimään paikkaani. Ja taas paikallani oli jo joku. Sama homma, ”Istu vaan siinä ikkunapaikalla, ei mua haittaa tää käytäväpaikka”. Vieruskaverini oli nuori, parikymppinen, ruotsalainen, rastatukkainen mies. Erilaisuudestamme huolimatta tulimme hyvin juttuun ja oli kivaa jakaa lievä lentopelko hänen kanssaan :-) Pelkäsimme tosissamme kun kone keikkui aikalailla oisko-ollut-Puolan-paikkeilla ja näimme ikkunasta salamoita. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja laskeuduimme Helsinki-Vantaalle 16.7. klo 04:40 aamulla.

 

Lähdin koneesta viimeisenä ulos ja hukkasin kanssamatkustajani totaalisesti. Sahasin kenttää ristiin rastiin ihmetellen että mistä löydän matkalaukkuni! Ihan selkeet opasteethan siellä on kuvineen ja suomenkielisinekin teksteineen, mutta niin oli pitkä matka että jouduin pysähtymään ja kysymään neuvoa. Lopulta löysin laukkuni ja lähdin etsimään paikkaa josta saan vuokra-autoni avaimet. Se sujuikin yllättävän helposti. Sain myös kartan jonka avulla löydän sen parkkihallin missä autoni odottaa. Morjens! Se olikin sitten mission impossible! Kävelin kilometritolkulla, karttaa tihraten ja arvaillen olenko edes menossa oikeaan suuntaan! Oisvat voineet laittaa mitatkin siihen karttaan, mainiten että kävele 2 km tuohon suuntaan ja 1 km tuohon!  :-(

 

Kun vihdoin löysin oikean parkkihallin, odotti autoni siellä oikein kunniapaikalla. Ihana sininen Toyota Aygo. Laitoin laukut autoon, kreikkalaista musaa soimaan (totta kai mulla oli CD mukana) ja istuin autoon tutustumaan vempaimiin. Sitten vedin syvään henkeä ja aloin katselemaan miten päästä parkkihallista ulos. ”Okei… Tuolla lukee ULOS. Ajan siis tuohon 5 metrin päähän ja otan oikean kaistan. Sen jälkeen onkin heti käännös vasempaan, elikkäs miten mun sit pitääkään ryhmittyä…? Niin, oikeelle kaiketi jotenki… Huh, huh. Nooooh, mennään hissun kissun, kyllä kai se siitä, ja eihän täällä nyt muitakaan autoja onneks näy”. Tällanen pähkintä siis jo parkkihallissa!!!  :-)))

 

Ajelin ulos kentältä hissun kissun, rauhoitellen itseäni ”On ihan ok ajaa tätä oikeeta kaistaa hiljaa, tämä ei ole ohituskaista kuten Kyproksella”. Selvisin kunnialla Kehä III:lle ja siunailin liikenteen vähyyttä. Lievä paniikki tuli kun minun piti valta käännynkö Kehältä Helsingin vaiko Tampereen suuntaan. Sanoin sitten ihan ääneen itselleni että ”Tampereelle päin pitää mennä, se on helkatin kaukana Nurmijärvestä, mutta suuntana se on oikea”. Koko matkan motarilla junnutin mennä ison rekan perässä, siinä oli mulle mukamas oiva syy ajaa hitaasti ;-) Nurmijärvelle päästyäni olikin jo tutut maisemat ja tiet ja löysin perille leikiten. Ja äiti olikin jo pihalla odottelemassa!  :-)  

Nyt on meidän talossa asiat just niinku pitääki: kissat makoilevat sohvilla ja mies nukkuu sängyssä.

 

Heräsin klo 8:30 – ilman herätystä, vaikka meninkin nukkumaan kaiketi noin klo 5. Vähän kummastuttaa nää mun jaksamiset ja nukkumisajat, kun oon tottunu 7 tunnin yöuniin. Ja lyhyet yöuneni eivät johdu masennuksesta, ei! :-))) Kuka voi olla masentunu ku just on saavuttanut jotain mitä on oottanu 10 vuotta?! Kuka voi olla masentunu ku on saanu kodin suht valmiiksi ja päässyt eroon iänikuisista työmiehistä?!

 

Paikkoja särkee vähän. Kävely on kankeeta ja kädet, varsinkin sormeni (se maalaustela!!!) ovat kuin puuta. Maalaaminen, kiipeäminen, kyykistely, kapuaminen, kantaminen jne. ovat jättäneet jälkensä kroppaani. Ja se kävely, iänikunen kävely! Kun ei oo ketään kuka ojentais maahan unohtuneen teippirullan mulle sinne maalaustelineen päälle, niin pakkohan se on kavuta taas alas ja kivuta ylös – vain huomatakseen että pensselikin unohtui!

 

Tuntuu että olisin laihtunut. Pari viimestä päivää tein hulluna hommia ja UNOHDIN syödä muuta ku leivänkannikan / pvä. Ihan ku ois jalatkin kiinteytyny. Mutta kyllä sieltä peilistä vielä ihan samanlainen möhköfantti tuijottaa, joten lienee taas mun kuvitelmaa vaan.

 

Ja kävely jatkuu; kirjoitan tätä uudistuneessa kodissamme, aamukahviani juoden. Mutta kahvinkeitin on yhä yksiössämme, joten ravaan hakemaan kahvia sinne tämän tästä. Keittiötä en saanut eilen valmiiksi, joten yritän tänään. Vanhassa blogikirjoituksessani täällä keitin kahvia viimeisenä aamuna ennen remonttimme alkua ja mietin surullisena että se on vika kerta pitkään aikaan kun keitän aamukahvini kotimme keittiössä. Huomenna toivon keittäväni aamukahvini ekaa kertaa uudenlaisen kotimme keittiössä :-)

Vilkaisin kilpikonnatarhaamme taas tuossa kahvia hakiessani. Hyvin ovat näköjään uudet tulokkaat kotiutuneet! Uros puksuttelee  ;-) koko ajan, ja vieläpä suu auki, kieli ulkona ja inisten!  :-))) Tuolla kilpparilla ei tuu olemaan vaikeuksia saattaa raskaaksi kaikki 3 naarastaan!  :-)))