Tämän päivän olisin voinut jättää väliin! Sade, tilanpuute ja voimieni puute hankaloitti maalausurakkaani juuri tänään, kun isoja lankkuja olisvat työmiehet asentaneet vaikka kuinka monta! Ensteks mestari pätkäs lankkui lyhemmäks. Sit mää putsailin niitä sahanpuruista ennen ruiskutusta. Vaan milläs putsaat kun hädin tuskin jaksat niitä nostaa ja kääntääkin pitäis että joka kylki sais puhtautensa ja ruiskeensa! Ja alla olevakin lankku piti putsata ettei sen liat tartu maalattavaan lankkuun… Ihan täysin mission impossible. Eikä turhautumistani lieventänyt yhtään se että mestari oli tehnyt mittaerheen ja joutui pätkäsemään lisää jo ziljoonaan kertaan putsaamiani ja ruiskuttamiani lankkuja. Tuntui että olen hölmölässä töissä. Hirveesti ruikin kaiken maailman aineita joita mieheni kalliilla rahalla ostaa ja tänne kauas maalle selkä vääränä kantaa, ja sitten tunaroidaan niin että lopputulos ois ihan sama ilman maalisuojan tippaakaan!

 

Ottaa kovin pattiin, mutta yritän uskoa suomalaisen puun kestävyyteen, ja vähän niitten ruotsalaistenkin. Toivon mukaan tästä talosta saadaan kestävä koti ainakin meidän eliniäksi. Mutta ois se SILTI ollu kiva jos veljeni olisi täällä ollut pomottamassa ja tekemässä. Siinä on mies joka ei ole näitä hommia työkseen tehnyt, mutta tekee niin viimmosen päälle hyvää jälkeä aina kun jotain rakentaa. Se on ihan sitä suunnitelmallisuutta, tarkkuutta, huolellisuutta ja maalaisjärkeä mitä näissä hommissa tarvitaan. Niin ja kärsivällisyyttä. Ja tilaa. Ja rahaa...

Mietiskelin taas tuossa miljoonaa lankkua maalaillessain että kuin sekä Kyproksella että Suomessa tehtiin niin kestävää rakentamista sillon kauan sitten. Sillon kun ei ollut vielä tuhansia erilaisia maali- ja suojavaihtoehtoja, ei spreijauskoneita sun muita hienouksia. Päätin itsekseni että sillon ei ollut näin kiire ja ei hosuttu, ja tehtiin huolella se mitä tehtiin.

 

No, mitä sitä murmuttamaan. Myö tehhään se mitä pystytään. Kyllä on puute tilastakin ja työskentelytasoista ja sadesuojista ja… ja… ja… Kaikki vaikeuttaa hommia. Kaikki kunnia kahdelle työmiehellemme jotka ovat Uzbekistanista. Tekevät koko ajan ahkerasti töitä ja pitävät maksimissaan vartin mittasen tauon keskipäivällä. Ovat heti auttamassa ja kaikin puolin tosi kunnon hepuilta vaikuttavat. Tulivat raukat tähän maahan työn ja rahan perässä ja saavat sekä meillä että muuallakin tällä saarella niin pientä palkkaa että meikäläistä ei sais ees pikkurilliä nostamaan sellasen tuntiliksan eteen. Tai no…mikä tässä olen sanomaan, ite paiskin hommia ilmatteeks ja talo ei edes ole minun!

 

Rakennusmestari on ystävämme jo melkein 10 vuoden ajan. Tietoa, taitoa ja kokemusta hänellä on, vaikkei olekaan sitä sellaista suomalaista osaamista mitä minä taas toivoisin. Mutta on ahkera ja yrittää pahaansa. Lisäksi ajelee ylimääräistä kuskaten vuokratyökaluja sun muita tarvittavia aineita ja vempaimia sinne tänne, ja etsiihän hän aina ne muut työmiehet meille.

 

Nyt alkaa helpottaa kun juo kaljaa ja kirjottaa. Enää ei v…a ollenkaan!