Kävin tänään kurkkaamassa normaalielämää eli poistuin kotoamme. En oo nääs aikoihin käyny kodin ulkopuolella. Paitti ny autovuokraamossa viikonloppusin töissä, mutta sieläkin olen istunut ja seurustellut lähinnä vain 10 auton ja 5 skootterin kanssa.

 

Mieheni jäi kotiin työmiesten kanssa ja minä porhalsin läheiseen pikkukaupunkiin ostoksille. Piti oike laittautua kun ihmisten ilmoille menin: siistit housut (kun harjasin lahkeesta laastipölyt pois), ihmismäinen pusero (eikä risa T-paita) ja harjasin oikke hiuksetki sen kunniaks! Sitten vaan coolit aurinkolasit (oli coolit ainaski viel 15 vuotta sitten!) päähän ja ei kukaan ois arvant et oon remontin keskellä asuva kanatarhuri.

 

Mieheni antoi lähtiessäni mulle 200 euroo. Ja kuulkaa mä sain ne KAIKKI tuhlattua vajaassa 2 tunnissa!

Ensteks rautakauppaan ostamaan jotain hiontasieniä. En tienny tarkkaan mitä, ni ostin sit vähä kaikenlaisii. Ja sit siel oli ihania sinikukallisia hanskoja. Kysyivät mihin tarkotukseen, että tarviinko puutarha hommiin vaiko mihin, kun on eri hanskat eri hommiiin. Vastasin et ”Vähän kaikkeen, ei sil nii välii, mä tykkään noist sinisist kukist, anna ne”. Kahmasin mukaani vielä pussillisen nippusiteitäkin kun niitä mulla kuluu. Kovasti rakennan ja virittelen jotain joka päivä, mutta kun vasarakin hajoo mun käsissä, niin parein et käytän vaan noita nippareita.

 

Sitten käväsin eläinlääkärillä. Ostin spreitä kukkojen kalkkijalkavaivaan ja yleisdesinfiointiainetta. Kysyivät mihin puhdistusainetta tartten. Taas vastasin et ”Vähän kaikkeen ja vähän kaikkii elikoit varten, jos sattuu jotain”. No ala siel ny selittään et yritän parannella naapurin ampumia kyyhkyjä, kun tupa oli täys lekurin sukulaisia ja tuttavia… Sairaalle kalkkunalle sain juomaveteen lisättävää vitamiiniliuosta. Saa nähä auttaako vai onko mun lopetettava se. Vieläkin kannan huonoa omaatuntoa muutama kuukaus sitte lopettamastani kyyhkystä. Jos mä ton kalkkunan joudun lopettaan, ni morjens… Siinä on varattava viskipullo vierelle…

 

Vasta parin mutkan kautta löysin siis päämäärääni eli ruokakauppaan. Kurkistin että viel on rahaa jonkin verran jäljellä. Että tääl on vaikeet löytää valmisruokaa. Suomessa kaupat notkuvat ihanista valmisruoista. Ihan on ikävä Jalostajan valmispizzoja!!! Täällä ei oo ku jotain papuja ja ravioleja peltitölkeissä – yäääääk! – ja jotain muuta pientä pakkasessa. No joo, on jotain englantilaisten piirakoita, mutta niihin en koske. Ties mistä pässinkiveksistä jauhettu niittenkin täytteet. Löysin sitten pakkasesta cannelloneja ja lasagnea. "Wau" mikä hääpäiväillallinen tiedossa… Joo, meil on taas huomen hääpäivä, nyt KIRKKOhääpäivä. Mieheni suukotti mua jo tänä aamuna, kun erehty päivästä! Saa nähä muistaaks huomen aamul suukottaa uudestaan, vaan onks se kiintiö ny täys.

 

Ruokakaupasta en löytänyt miehelleni mitään kivaa häälahjaa. Mutta itselleni löysin! Ostin sellasen muovipurnukan viinipullolle. Oli halpa ja kyljessä luki että ”pitää juomat kylminä hämmästyttävän pitkään”. Vaikka siin oiski puolet valhetta ni ei haittaa, mä kun juon juomat hämmästyttävän nopeasti!

 

Omatunto soimas itsekkyydestä vain itselleni lahjan ostettuani, joten päräytin lahjatavara-matkamuisto-kauppaan etsimään jotain kivaa miehellenikin. Laskin setelit ja kolikotkin ennen sinne menoa ja totesin että jotain pientä voin vielä ostaa. Ja löytyhän sieltä vaikka mitä!

 

Tässä tällanen tarra. Okei, okei, tääkin on mulle itelle. Mutku se oli niin hauska ja sopii hyvin tähän meijän remontointitilanteeseen! Mites ton ny suomentais? ”Miehet ovat kuin lattialaattoja; jos ne ekalla kerralla makuuttaa oikein/kunnolla, voi niiden ylitse kävellä vuosia”. Jotenki niin.

 

Tää on sit ihan mun miehen lahja puhtaasti, tollanen ripustettava puutaulu: ”Mies ei ole täydellinen ennen kuin avioituu, ja sitten kun avioituu niin on "valmista kamaa"/loppu”. Joteski niin. Mut englanniks tietty tuo sanaleikki pelaa paremmin.

 

Kaks ekaa lahjaani olivat niin kettuilevia, että päätin herkistyä, ja ostin jääkaappimagneetin kauniilla viestillä:

 

Ja sitten superliikkis ja –romsku kynttilä:

 

Sitten porhalsinkin kotiin lompakko 100 prosenttisesti keventyneenä ja aivot mielihyvähormonin eritteistä täyttyneinä kun olin pitkästä aikaa päässyt shoppailemaan!

 

Jaa että mitä meijän remppaan kuuluu? No ei hajuakaan! Kyllä sieltä kolinaa kuuluu ja pölynen mieheni kävi tuossa juuri pyörähtämässä. En halua sinne rempan keskelle nyt vielä mennä, vielä hetken haluan pitää päälläni näitä normaali-ihmisten vaatteita. Kyllä mä niissä risoissa T-paidoissa ja puunsuoja-aineella kyllästetyissä shortseissani oon ihan tarpeeks talsinut - ja tuun talsimaan…