Eilenä alkoi tunnelma kiristymään ja tänä aamuna tilanne vähän räpsähti. Mestari odotti että saan valmiiksi maalattua isoja lankkuja muutaman ja minä touhusin minkä kerkesin mutta kesti kauan kun piti niitä putsata sahanpuruista ja maalata ja kääntää ja putsata ja kääntää… Ja ne on tuhottoman painavia! Hän sitten korotti äänensä sen verta että mun oli pakko huutaa takas: ”Elä huuvva miulle!!!”  Tilanne laukes, mestari sai paksut lankkunsa ja minä aloitin urakkani pienten lankkujen kanssa.

Ja jumankauta juu nääs että lankut saikin puunsuojalitkua! Aurinko helotti ja ruiskukoneeni hurisi! Kuivumistauoilla täytin kanalan ruoka-automaatit, pesin niitten juoma-automaatit, vaihdoin munintalaatikoitten puruja ja keräsin munat. Taas oli tehopäivä! Työmiehet kun lähtivät ja mieheni tuli kotiin, niin syötiin (mieheni, kultaseni, tuomaa ihanaa valmisruokaa) pikaisesti ja painuttiin taas hommiin. Mieheni asenteli joitain putkia, kaiketi sähköpiuhoja varten ja minä luonnollisesti hurruutin spreijata lankkuja. Sain ne kaikki ohuet valmiiksi ja kannettiin sisälle remppataloon. Kello oli jo 9 illalla ja eikun musta vaan pursus lisää virtaa! Keräsin muovisia suojapeitteitä ja viikkailin niitä. Hauskaa puuhaa touhuta yksin kun ne on sellasia 4 x 5 metriä! Muttei mieheni siinä vaiheessa iltaa enää jaksanut innostua moisesta puuhasta. Oli pakko ottaa jääkaapista ihanasti viilentynyt valkoviinipullo jotta sain itteni lopettamaan työnteon!