Höh, kristallipalloni erehtyi; ei tulleetkaan appivanhemmat eilenä visiitille. Eikä kyllä tullut sekään perhe mikä viikko sitten oli luvannut. Kirosin jo että laitoin turhaan rintsikat päälle, mutta onneksi sentään laitoin, kun täällä kävikin vierailija; viikatemies.

 

Edellisenä iltana huomasin yhden kanan makaavan maassa eikä pystynyt ite nousemaan ylös. Otin syliin ja huomasin että aika laihassa kunnossa oli. Juotin vettä ja syötin leipää ja hyvin maistui kanaselle. Laitoin sen ovensuuhun nukkumaan laatikkoon jossa kuivia heiniä pohjalla. Toivoin että oli ollut vain nälissään ja siksi heikkona ja että toipuisi hyvn syötyään, juotuaan ja nukuttuaan.

 

Aamulla nostin kanan laatikosta ja tarkkailin. Ei, ei… Ei pysyny itekseen pystyssä ees puolta minuuttia. Jaloissa ei ollut vikaa mutta tasapainossa kyllä. Nostelin kanaa monet kerrat pitkin aamupäivää ja aloin kallistumaan marek-sairauden puolelle, kanojen sairaus josta eivät voi parantua. Sairaus jossa ruokahalu on ok, mutta kaatuilevat koko ajan. Päättelin että tosta tulee pitkä ja kituva kuoleman odotus kun syö ja juokin noin hyvin…

 

Soitin miehelleni (Kreikkaan!) ja pyysin häntä soittamaan tuttavalleen joka kasvattaa (ja tappaa ruuaksi) eläimiään viereisessä kylässä. Vähän miestäni nolotti, mutta kyllä hän kaverilleen soitti.

 

”Viikatemies” on mielestäni vähän sellanen ”mettien  mies”.  ;-)  Mutta hänen kodissaan kerran käydessämme annoin hänen kanalalleen täydet pisteet. Oli tilavat ja siistit tilat, suojattu auringolta / sateelta ja mikä yllättävintä, ruoka- ja juomakupit hohtivat puhtautta! Päätin siis luottaa tähän mettien mieheen, koska päättelin hänen antavan kanoilleen hyvän elämän niin kauan kuin elävät, ja osaavan tehdä teurastuksenkin sitten ihan minimaalisella kivulla, eli kertalaakista.

 

Ja on mukava mies, ja auttavainen, kantoi juuri viime viikolla mieheni kanssa meidän astianpesukoneen ja hellankin uuteen keittiöömme. Mutta oikein vanhanaikainen mies, mettien mies. Kerran kun hän tuli meille kylään niin pyysin istuutumaan pöytään kun oltiin juuri syömässä. Hän liittyi seuraan. Mutta hänellä oli purkka suussa. Mites syöt ruokaa jos on purkka suussa? Ei, ei hän sitä purkkaa suustaan lattiallemme sylkenyt, saatikka että olis sen roskiin käyny viemässä. Hän otti purkan suustaan ja tökkäsi sen korvalehteensä odottamaan ruokailun ajaksi! :-))) Ja pois lähtiessään taas laittoi sen takas suuhunsa!!!

 

No niin, viikatemies siis tuli. Ihmettelin kun hän portilta huuteli mieheni nimeä. Luulin ettei mieheni ollut sanonut että on Kreikassa, joten menin tervehtimään ja kerroin ettei mieheni ole täällä. Ihmettelin kun hän vastasi että ”Juu, niin se miehes kerto”. No, annoin olla ja mentiin kanan luo. Selitin vaivan ja oltiin samaa mieltä; lopetus on paras ratkaisu. Olin kahen vaiheilla josko kattoisin ja oppisin itekin, mutta koska epäröin kovin, kehotti mies minua olemaan katsomatta. ”Vasta sitten katsot kun olet ihan varma” hän neuvoi. Hienosti ja nopeasti toimitus meni, kun en kuullut kamalaa rääkynääkään.

 

 

Kiittelin kovasti ja pyysin miestä jäämään kaffelle. Mutta juuri kun olin kysynyt juoko kahvia, muistin erään minulle oudon tavan täällä. Täällä on erittäin epäkohteliasta miehen mennä taloon jossa nainen on yksin. Kyllä, vaikka miehet olisivat kavereita keskenään, niin silti. Tai siis näin ainakin meidän tuttavapiirissä on. Muistin tämän ja kun mies kieltäytyi, sanoin hänen kieltäytymistään helpottaakseni että ”Niin joo, sulla on varmaan paljon töitä”. Mies otti asian puheeksi ja sanoi että ihmetteli kovin sitä kun mieheni sanoi olevansa ulkomailla ja pyysi häntä tulemaan kotiimme jossa vaimo on yksin. Hän oli kysynyt moneen kertaan että onko tosissaan. Lopulta oli uskonut ja sanonut ajatelleensa että ”Ok, mennään nyt sitten kun kaveri pyytää, ja ajatellen että ikään kuin siskoaan hädässä menee auttamaan”. Silloin tajusin syyn siihen miksi hän tullessaan oli portilla huudellut mieheni nimeä vaikka tiesi tämän olevan poissa; jotta hänen tulonsa näkevä naapurimme luulisi että hän ei tiedä mieheni olevan poissa! Siten hän ei saanut huonokäytöksisen miehen mainetta ja minäkään en saanut huonon naisen mainetta ;-)

 

Tänään oli suuri hetki; sain maalattua kokonaan seinämme katonrajassa! Mieleni teki kohottaa malja ja juhlia, koska se oli vaativin, hitain, hikisin ja vaarallisin töistäni. Kyllä mä kaljatölkin sihautinkin auki, mutta en juhlinut muutoin kuin tekemällä lisää töitä. Lopetin työnteon vasta klo 3 yöllä. Sitten join kaljan rappusilla tähtitaivasta katsellen ja rauhoituin. Puoli neljä menin suihkuun, ihanaan suihkuun jossa vesi tulee paineella kuten Suomessa! Sitten menin sänkyyn. Ei enää kerrossänkyyn, vaan omaan parisänkyymme, jonka olin laittanut uudistuneeseen makkariimme, puhtaine lakanoineen. Ah, se oli elämys. Kissatkin olivat löytäneet uuden nukkumapaikan; 3 sängyssä, 1 ikkunalaudalla, uudessa ihanassa makkarissamme. Maksimoin nautintoa avaamalla kirjankin, mutta nukahdin jo ekaa lausetta tavatessani.